Kategoriat
Erityisherkkyys

Tasapainota virittyneisyyttäsi näillä vinkeillä

Ilta alkaa hämärtämään. Olisi aika rauhoittua, mutta uni ei ole tullakseen. Kehosi käy ylikierroksilla, tuntuu kuin olisit sähköisessä tilassa. Sydän tykyttää, eikä rauhoittuminen onnistu. Tuntuuko tutulta? Jokainen päivä onkin meille erityisherkille jännittävä!

Herkän ihmisen hermosto menee tavallista helpommin ylikierroksille. Kiire, monet velvoitteet ja elämänmuutokset saavat kehomme ylilatautuneeseen tilaan. Kivaakin voi olla liikaa.. Sille joutuu sanoa välillä tahtomattaankin ei.

Stressinhallinnasta onkin paljon olemassa kirjallisuutta, mutta se ei ole erityisherkille suunnattua. Ylivirittyneisyyttä kannattaa välttää mahdollisimman paljon, ottaa aikaa siitä toipuakseen ja oppia käsittelemään sitä.

Toivon sydämestäni, ettet ole joutunut kompuroimaan pitkiä teitä miettien, miksi et jaksa samaa määrää aktiviteettia kuin muut. Ettet ole joutunut pohtimaan, että sinussa olisi perustavalla tavalla jotain vikaa. Kaikkeen kun on luonnollinen syy.

On hyvä muistaa, että

  • Enemmistö ei ymmärrä piirrettäsi ja sinun ei tarvitse siksi erakoitua. Saat olla ihana oma itsesi juuri sellaisena kuin olet. Saat valita kenelle uskomatonta herkkyyden lahjaasi jaat ja kenelle et.
  • Enemmistö ei ymmärrä syitä erityisherkkien ihmisten reaktioihin, ja usein he ajattelevat erityisherkkien intensiivisyyden olevan epäsopivaa, liian sitä tai liian tätä. Reaktiosi ovat aitoja, tunnet ja aistit asiat eri tavalla kuin muut. Se on vahvuus ja voimavara.
  • Muut usein pahentavat tilannetta ja luovat epämukavan ja epäystävällisen ympäristön, koska eivät osaa laskea virittyneisyyden tasoasi. Älä anna sen häiritä, ota vinkit postauksesta talteen. Vaali ominaisuuttasi.
  • Ei ole myöskään hyväksyttävää, että pilkataan edellä mainittujen syiden vuoksi. Vaikka tämä saattaisikin olla viihdyttävää joidenkin mielestä, erityisherkkänä kärsit tästä ja sillä on valtava vaikutus itsetuntoon. Panosta omanarvontuntosi kohottamiseen. Sillä on merkitystä.
  • Monet erityisherkät ihmiset muuttuvat ujoiksi tahtomattaan muiden käytöksen vuoksi. Sinun ei tarvitse.
  • Kunnioituksen periaatetta ei ole muilla aina helppoa soveltaa, varsinkin, kun erityisherkät ihmiset ovat niin tottuneita siihen ettei heitä kohdella reilusti tai kunnioituksella. Tämä tarkoittaa, että saatat olla vieläkin herkempi silloin, kun kohtaat ymmärryksen puutetta kanssaihmisiltäsi. Sinulla on oikeus kunnioittavaan kohteluun.

Erityisherkkä hermostosi kaipaa kuunteluasi, tasapainottelua ja hellää hoivaasi

Hermojärjestelmän herkkyys ilmenee erityisherkän kehossa tavallista herkemmin ja voimakkaammin kohoavina stressihormonitasoina. Tunnetiloista niin innostuminen kuin jännittäminenkin saavat ylikierrokset pilviin. Samoja vaikutuksia tuovat myös voimakkaat lämpötilanvaihtelut, liiallinen ärsykepommitus, kemikaalit jne.

Erityisherkälle raskas lyhyt tai pitkäkestoinenkin ylivireystila on tuttua. Se on asia, josta kärsimme läpi elämän. Tilaan on kuitenkin hyviä vinkkejä helpottamaan oloasi.

Keholliset tietoisuusharjoitteet ovat myös hoitavia ja auttavat rauhoittumaan. Pyri siis pehmeisiin keinoihin, ansaitset ne. Sinun on myös hyvä tietää, että..

Ylivirittyneisyyttä sekoitetaan terveydenhuollossa ahdistuneisuushäiriöön

Jos et ole tutustunut erityisherkkyyden ylivirittyneisyyteen, sitä voidaan terveydenhuollossa sekoittaa helposti ahdistuneisuushäiriöön. Erityisherkkyys ei ole asia, jota tarvitsisi millään tavalla parantaa lääkkeillä.

Oireet ja tuntemukset ovat hyvin samankaltaisia kohonneessa ylivireystilassa:

  • huimaavat tuntemukset
  • sisäinen tärinä tai lepatus riippuen tunnetilasta
  • tavallista herkempi liikuttuminen tai itkuisuusherkkyys
  • yleinen reaktiivisuus ympäristöön
  • pahoinvointi kehollisesti
  • poissaoleva olo, esim. vaikeus ymmärtää tai hahmottaa mitä puhutaan hetkessä, ei kykene olemaan tilanteessa
  • aivosumu, epätodellinen olo, ajatus ei kulje
  • keskittymisvaikeudet, muistivaikeudet hetkellisesti
  • loppumaton ajatusmyllerrys, syväprosessointi jatkuu jatkumistaan
  • univaikeudet
  • ahdistuneisuuskohtaukset, paniikkikohtaukset, sosiaaliset pelot (ei pitkäaikaisesti) ja hermoston takia…

Herkkä ja superihmiseksi tai enemmistön miellyttämisen pyrkimys onkin vaaranpaikka

Suorittamisen määrästä ja laadusta tulee usealle erityisherkälle oman ihmisarvon mittari. Muut näyttävät jaksavan loputtomasti, eikä hiljaisuutta ja omaa rauhaa tarvitsevaa ymmärretä. Kun kärsii vielä ylivirittyneisyydestä enemmän kuin muut, on usein ratkaisuna alkaa toimia kehoaan vastaan. Älä toimi. Ansaitset parempaa.

Tullakseen hyväksytyiksi moni erityisherkkä yrittää usein mukautua siihen, mitä pidetään “normaalina”. Ja näin pyrkiessään sopeutumaan enemmistöön, miellyttämään muita tai tavoitellessaan täydellisyyttä, kuitenkin usein päätyy suorittamaan jopa muita enemmän. Ja tässä piilee vaaran paikka.

Sinun ei tarvitse olla niin kuin muut. Voit pitää itsestäsi lempeästi huolta. Erityisherkkä ei kestä samalla tavalla. Seurauksena on usein pitkäaikainen hermoston ylivirittyneisyystila. Siitä toipuminen ottaa aikaa.

Moni antaa itselleen luvan lepoon vasta sairastumisen tai loppuunpalamisen kautta. Välttämättä ei edes ensimmäisen stopin jälkeen. Piirteeseen tutustuminen tuokin sinulle suojaa.

Lue myös: Sinä ihana herkkis! Sinun ei tarvitse olla superyksilö – tarjoa itsellesi lempeyttä ja suojaa uupumiselta


Erilaisuus ei ole huonommuutta, heikkoutta eikä alemmuutta. Sen saa kepein mielin ja hyvällä omallatunnolla sallia itselleen siinä missä muillekin. Et varmasti olisi ankara muillekaan. Armollisuus ja lempeys ovat onneksi asioita, joita voi oppia. Herkkyys on ennen kaikkea voimavarasi, joita muilla ei ole.

Oman itsesi kuuntelu, omien tarpeidesi syvällinen tunnistaminen ja hyväksyminen tuottavat lopulta tuottavamman ja terveen työntekijän, tasapainoisen ja läsnäolevan ja lämpimän vanhemman sekä elämästään nauttivan ja kukoistavan erityisherkän ihmisen.

Jotta voit elää sopusoinnussa itsesi ja ympäristösi kanssa…

Lue myös: Entä jos sinussa piilevä ominaisuus onkin lahja maailmalle?

Sopivan vireystason ylläpito on sinulle ensiarvoisen tärkeää

Erityisherkän hermojärjestelmä ja keho saattavat olla lähes jatkuvassa hälytystilassa aistiärsykekuormituksesta johtuen. Koemme maailman eri tavalla halusimme sitä tai emme.

Sen ei tarvitse kuitenkaan muodostua esteeksi. Vaatii hieman tasapainottelua löytää omanlainen ympäristö, mutta se on täysin mahdollista. On paljon kanavia ja polkuja, joilla voit toteuttaa itseäsi juuri sinulle sopivalla tavalla. (Palataan uravalintoihin myöhemmin, ne ansaitsevat oman postauksensa…)

Ahdistuneisuusoireissa on paljon samoja tuntemuksia kuin mitä me erityisherkät koemme ylikuormitustilassa ilman, että kärsimme ahdistuneisuushäiriöstä.

Ahdistuneisuusoireet tai vastaavat tuntemukset voivat siis joskus tai jollakulla johtua aistiylikuormittumisesta ja ylivireisyyden aiheuttamasta jännittyneisyydestä, eivät esimerkiksi murehtimisesta, huolehtimisesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta, joiden yleensä oletetaan olevan ahdistuneisuuden taustalla. 

Moni erityisherkkä on voinut elää koko elämänsä ylivireisen jännittyneenä, jatkuvasti ahdistuneena, eikä siten edes tiedosta, mikä on optimaalinen vireystaso.

Tarvitset tavanomaista enemmän keinoja, joilla voit rauhoittaa ja jäsentää olotilaasi. Vaali tasapainon kokemusta, löydät sen. Päivittäin kehoasi kuuntelemalla opit herkkyydestäsi paljon.

​Mitä kertoo erityisherkkyyden piirteen löytäjä ja itsekin erityisherkkä Elaine N. Aron?

Elaine Aron mainitsee kirjoissaan, kuinka ylivireys ja ahdistuneisuus menevät erityisherkillä usein sekaisin, vaikka kyseessä on eri asia. Jos piirteeseen ei ole tutustunut syvällisemmin, saattaa kestää kauankin, ennen kuin ymmärtää mistä kehon tuntemuksesta on kyse.

Yhteiskunta opettaa tietynlaista ennakkoluuloasetelmaa. Hän kertoo esimerkkinä, kuinka hänen erityisherkät poikansa olivat koulun aloituspäivänä monella tavalla ärsykkeisessä tilanteessa vetäytyneet sivummalle muista. Opettaja oli tullut kyselemään hänen pojiltaan, ovatko he ujoja.

Tällä tavalla lapset ehdollistuvat käsitykselle, että ylivireystila olisi ujoutta. Ujous tuntuu kehossa ahdistuneisuuden kokemuksena, mutta sillä ei ole mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa. Oireet ja tuntemukset voivat kuitenkin johtua nimenomaan ylivireydestä, ei sosiaalisten tilanteiden pelosta johtuvasta ahdistuneisuudesta. Ujous ei ole periytyvää.

Ylivireystila muistuttaa lähes täsmälleen ahdistuneisuutta, mutta helpottaa usein nopeasti, mikäli paikasta tai tilanteesta pääsee poistumaan tai saa hieman enemmän aikaa ympäristönsä tarkkailuun. Mutta..


Kun ylivireys kroonistuu

Erityisherkät eivät ole sen masentuneempia kuin muutkaan. Jatkuva ylivireys altistaa kuitenkin masennukselle. Olet varmasti huomannut, millainen olet, kun ympäristö on sinulle liikaa.. mistään ei tule yhtään mitään. Sen huomaa myös muut.

Alkukantaisen taistele tai pakene -stressireaktion on tarkoitus kestää vain lyhyen ajan (n. 20 min). Se auttaa meitä selviämään todellisessa vaaratilanteessa.

Erityisherkän kehossa stressihormonien vaikutus voi kuitenkin säilyä ja kestää yksittäisenkin ylikuormittavan tapahtuman jälkeen muutamasta tunnista useisiin päiviin.

Jatkuvassa stressaavassa tilanteessa kortisolitaso jää koholle. Silloin voi aiheutua pelokkuutta, ahdistuneisuutta ja jatkuvaa huolta. Kun ylivireys jatkuu jatkumistaan, seuraa univaikeuksia ja muutoksia serotoniinitasoissa. Tällöin on altis masennukselle.

Henkisen stressin, jatkuvan aistiylikuormituksen ja hankalien elämäntilanteiden äärellä tarvitset enemmän lepoa, suojaa ja palautumista. Parhaiten pidät huolta itsestäsi ottamalla huomioon erityisherkkyyden päivittäin. Elämäsi tulisi perustua erityisherkkyydellesi.

Ja näin ylikierroksia voi helpottaa ja ehkäistä arjessa

Tunnen lukuisia erityisherkkiä ihmisiä ja myös itse siihen joukkoon kuuluvana olen joutunut kokeilemaan yhtä sun toista konstia ylivirittyneisyyteen ja sen ehkäisemiseen. Siihen on vaan panostettava. Enemmän kuin enemmistön.

Tarvitsemme unta enemmän. Tarvitsemme myös lepoa enemmän. Lepo voi olla aktiivista lepoa ja sisältää terapeuttista ajanvietettä, kuten kirjojen lukemista, kirjoittamista, meditointia, taiteen harrastamista, puutarhassa touhuilua jne. Pääasia on, että herkkyys on kaiken perusta, jolle muun elämän rakentaa.

Lue myös: Vaikeuksia asettaa rajoja? Ota vinkit talteen ja arvosta itseäsi!

Keinoja onkin paljon.. sovella näistä omasi 😊

  • Silmien sulkeminen helpottaa, koska voit sulkea osan aistitiedosta pois. Vaikka päivällä ei suositella vuoteessa oloa, erityisherkille se sopii.
  • Pienien taukojen pitäminen useammin auttaa.
  • Kävelylle lähteminen, kävelyn rytmi tuo turvaa. Se lohduttaa.
  • Poistuminen tilanteesta, joka aiheuttaa liikaa kierroksia.
  • Juo kylmää vettä.
  • Vesi elementtinä rauhoittaa (kuuntele, tunnustele, kävele veden äärellä, ui, kokeile floatingia (jos et ole vielä käynyt, käy!), kokeile kylpy tai poreammetta, suppaile.)
  • Liiku lempeästi.
  • Siirrä hartiat taakse ja paranna ryhtiä ja rentoudu. Mieli jäljittelee kehoa.
  • Hengitysharjoitukset auttavat vagushermon aktivoinnissa, jolla saat itsesi palautumisen tilaan.
  • Luonnon rauhoittava vaikutus (metsä, vesistöt)
  • Hieronta laskee kehon kierroksia. Hieronnan voi tehdä myös itselleen. Jalkapohjien painelu tai omien pohkeiden lempeä hierominen rauhoittaa. 
  • Meditointi on hyvä keino rentoutua ja rauhoittaa mieli, lievittää stressiä ja ahdistusta. Meditoinnilla aivot saadaan vaihtamaan pako- tai taisteluvalmiudesta rennompaan olotilaan. (Hyviä sovelluksia ovat esim. Headspace, Insight Timer, Deep Meditate..)
  • Painopeiton alla makaaminen saa kehon rauhoittumaan ja hermoston rentoutumaan. Onnellisuushormoni serotoniinin sekä unihormoni melatoniinin erittyminen aktivoituu ja nukahtaminen helpottuu. Peiton alla on turvallinen olla.
  • Musiikki. Tätä ei tarvitse perustella.
  • Rauhoittumiseen liittyvää parasympaattista hermostoa voi aktivoida rauhallisella hengityksellä ja pidentämällä uloshengitystä. Kehoskannausharjoitukset auttavat rentoutumaan.
  • Hengellisyyden harjoittaminen, oli se sisäistä työtä, kursseja tai terapiaa, erityisherkille ne oivat loistavia keinoja antautua sisäiselle työlle. (Erityisherkille sopivista terapiasuuntauksista on myös tulossa oma postauksensa…)
  • Luonnonyrtit: kamomilla.. kokeile eri teevaihtoehtoja.
  • Eläinten seura
  • Intensiivinen ja terapeuttinen ruuanlaitto/ leipominen
  • Sukella puutarhan maailmaan. Se on kokonaisvaltaista terapiaa kehollesi ja mielellesi.
  • Itsemyötätunto
  • Toisen erityisherkän seura
  • Rakkaus, läheisyys
  • Yksinolo
  • Hiljaisuus
  • Luovat tilat
  • Jooga
  • Veneily
  • Psyykkiset turvarasiat
  • Kerro erityisherkkyydestäsi muille

Lue myös: Mitä ihmeen turvarasioita? Luovuus ja sisäinen maailmasi ovat kanava niiden löytämiseksi

Mitä kertoo ylivirittyneisyydestä HSP-kokemusasiantuntija Nonna?

“Monet erityisherkät seilaavat tunneaallokoissa ja taiteilevat ylivirittyneisyyden molemmin puolin pitkin päivää. Välillä tuntuu, että elämään ja arkeen tulisi saada lisää ärsykkeitä, jotta ei laiskistu ja välillä taas tuntuu, että nyt tulee tavaraa niin paljon, että tukka lähtee päästä.    

Olen erityisherkkä, joka saa voimaa siitä, että saa muille tavalla tai toisella hyvän mielen.     Siksi usein myös järjestän kaikenlaista ohjelmaa ystäville ja sukulaisille. Se ei ole mulle rankkaa eikä rasittavaa, se on mulle äärimmäisen palkitsevaa. JOS siis muut nauttivat. Paha mielihän siitä tulee jos järkkäät jotakin ja joku ei sitten tykkääkkään.

Omalta osaltani olen huomannut, että keho ja ylivirittyneisyys kulkevat myös käsi kädessä     omalla tavallaan. Vatsa saattaa mennä sekaisin jos käyn kierroksilla ja vaikka vain innostun jostakin asiasta paljon. Joten, jos olen jatkuvasti ylivirittynyt, käy kehonikin suuremmilla kierroksilla.

Jos puolestaan arkeni on tasapainossa ja siinä on sopivassa suhteessa ärsykkeitä, kehoni voi hyvin. Jos kehoni voi lähtökohtaisesti hyvin, se kestää paremmin satunnaisesti tapahtuvia suurempia ärsykkeitä. Huomaan myös, että kehoni ei ylipäänsä rasitu niin paljoa negatiivisista tapahtumista, mitä ennen.

Olen sitä mieltä, että ihminen tarvitsee ärsykkeitä elämään, kun niitä kohtaa, oppii     käsittelemään niitä. Ja jos et kohtaa jotakin, et voi opettaa kehoasi käsittelemään erilaisia     ärsykkeitä. Jos elämä on jatkuvaa ihanaa hattaraa, ikävät asiat voivat tullessaan aiheuttaa todella isonkin virittyneisyyden tilan.

Tärkeimmät perusasiat, mitkä auttavat tasapainoiseen elämään kuin myös hallitsemaan ylivirittyneisyyttä ovat säännölliset ruokailut, liikunta ja lepo. Nämä kolme suhteellisen yksinkertaista asiaa oikein käytettynä takaavat niin monta asiaa paremmin elämässä.

Kun puhun levosta, en tarkoita vain nukkumista. Tarkoitan myös     hengähdyshetkiä, jolloin erityisherkkä voi lukea vaikka kirjaa rauhallisessa ympäristössä ja rauhoittua.”

Nonnan kirjoittamiin postauksiin ylivirittyneisyydestä voit tutustua:

Kokeilemalla löydät itsellesi parhaimman ja tasapainottavimman cocktailin. Kun pidät itsestäsi huolen, voit kukoistaa. Jokaiseen asiaan löytyy se sinulle oikealta tuntuva ja yksilöllinen tie.

Ensi viikolla paneudutaan seksismiin, sillä se varjostaa erityisherkkien ihmissuhteita ja niiden rakentamista aikalailla…

Sitä ennen, ajatuksiasi kanssani erityisherkkyydestäsi ja sen tuomista kysymyksistä voit jakaa alta 😊🙏

Rauhallisin terkuin ja tyyneyttä lähettäen,

💛 Veera

Instagram veerajahn
Facebook Eheyden lähde
[email protected]

Lähteet mukaillen

Aron, Elaine N. Erityisherkkä ihminen. 2020. Otava.

Aron, Elaine N. Erityisherkän ihmisen harjoituskirja. 2017. Otava.

Heiskanen, Heli. Herkkyyden voima. Opas omannäköiseen elämään. 2019. Origonova.

Jaeger, Barrie. 2005. Making Work Work for the Highly Sensitive Person. McGraw-Hill Professional.

Sand, Ilse. 2016. Highly Sensitive People in an Insensitive World: How to Create a Happy Life. Original Danish title: Elsk dig selv – en guide for særligt sensitive og andre følsomme sjæle. (Loving Yourself – a guide for highly sensitive people and other delicate souls). Jessica Kingsley Publishers.

Cassil, Amanda. 2020. The Empowered Highly Sensitive Person: A Workbook to Harness Your Strengths in Every Part of Life. Callisto Media.

Vastaa