Mainitsin aiemmin tässä blogisarjassa useista eri hoitomuodoista, joita traumojen hoidossa ja purkamisessa käytetään. Monikin on saanut tietämättään jo kehoterapeuttista ja kokonaisvaltaista hoitoa usealta eri ammattilaiselta elämän eri kolhujen osuessa kohdalle.
Päätin kuitenkin tuoda osaksi tätä traumoista toipumisen -blogisarjaa myös asiantuntijanäkemystä jo itselle tutulta uskomattoman lahjakkaalta Jenny Ruotsalaiselta.
Olen seurannut Jennyn matkaa itse jo kauemmin – nainen onkin omalla ammattitaidollaan ja kohtaamiskyvyllään aivan omaa luokkaansa.
Ja nyt parahin lukijani pääset myös tutustumaan syvemmin Jennyyn, hänen ammattitaitoon ja näkemyksiin kehollisuudesta 😊🙏
Kertoisitko Jenny lukijoilleni kuka olet ja mitä teet?
Olen psykofyysinen fysioterapeutti ja lyhytterapeutti Jenny Ruotsalainen. Toimin terapia-alan yrittäjänä pääasiassa Etelä-Karjalan alueella sekä työskentelen asiakkaiden tarpeiden mukaan myös etäyhteydellä.
Toimit kehollisuuden parissa – kuinka kuvailisit sen merkitystä hyvinvoinnin osalta?
Ihminen ja hänen hyvinvointinsa on on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Lyhyesti sanottuna; kehon ja sen liikkeen kautta meillä on mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin edellä mainitun kokonaisuuden osiin. Tekemällä mielekkäitä ja miellyttäviä asioita kehollamme voimme muun muassa vaikuttaa mielialaamme, kohentaa fyysistä vointiamme sekä osallistua tärkeäksi kokemiimme sosiaalisiin tilanteisiin ja olla kontaktissa toisten kanssa.
Toimit myös psykofyysisenä lyhytterapeuttina, millaisten asioiden parissa työskentelet siis ihan päivittäin?
Psykofyysisen terapiatyön keskiössä on kehon ja mielen yhteyden tunnistaminen ja tukeminen. Ohjaan asiakkaita tunnistamaan, kuinka ajatukset, tunteet ja uskomukset vaikuttavat kehollisesti ja kuinka vastavuoroisesti kehon viestien kuuntelu voi tukea esimerkiksi oman henkisen ja fyysisen jaksamisen tukemisessa.
Päivittäisessä asiakastyössä esiin nousevia asioita ovat muun muassa oman itsesäätelyn ja tunnesäätelyn tukeminen kehollisin keinoin, vireystilan säätely ja sitä kautta päivänaikaisen jaksamisen tukeminen, palautumiseen sekä uneen liittyvät asiat sekä elämä erilaisten kiputilojen, stressin ja psyykkisten ja fyysisten sairauksien kanssa.
Opiskelet myös traumapsykoterapeutiksi – kehollisuus on vahvasti myös traumapsykoterapiassa mukana. Mistä sait kimmokkeen lähteä kehollisuuden kautta auttajan tielle?
Terapiatyössä olen huomannut kehollisuuden olevan erottamaton osa ihmisyyttä juurikin kehon ja mielen molempiin suuntiin kulkevan yhteyden kautta. Kehollinen viestintä on vahva osa myös yksilöiden välistä vuorovaikutusta. Keho osaa usein kertoa meille sellaisia asioita, jotka ovat esimerkiksi trauman seurauksena voineet painua tietoisen mielen tavoittamattomiin – sitä siis kannattaa kuunnella.
Mitä etuja näet kehollisuuden tuovan terapiaan ja hoitosuhteeseen? Kuinka jokainen hoitoalan ammattilainen voisi hyödyntää kehollisuutta esim. moniammatillisessa yhteistyössä?
Koen terapiatyön kokonaisvaltaisemmaksi ja vaikuttavammaksi, kun siinä huomioidaan myös kehollisuus. Kehollisuuden huomioiminen lähtee terapeutin oman kehotietoisuuden ja niin kutsutun kinesteettisen aistimisen sisällyttämisestä terapiatyöhön. Kehon kautta terapeutti voi sekä oman kehon tuntemusten että asiakkaan sanattoman viestinnän kautta tavoittaa laajan skaalan asioita, jotka helposti jäävät sanallisen ilmaisun ulkopuolelle.
Kehollisuuden huomioiminen moniammatillisessa yhteistyössä voi lähteä niinkin yksinkertaisesta asiasta, kun työntekijän omien kehollisten reaktioiden tarkastelusta asiakastilanteissa sekä muutenkin työpäivän aikana. Ammattilaisen uskallus oman kehon reaktioiden tarkasteluun usein myös tukee kehollisuuteen liittyvien asioiden puheeksi ottamista asiakkaiden kanssa.
Kehollisuuteen liittyy vahvasti myös henkilökohtaiset rajat – aivan kuten myös traumoista toipumiseen. Miten kuvailisit rajojen asettamista kehollisesta näkökulmasta?
Rajat aistitaan ja niitä viestitään suurissa määrin ei-kielellisesti, kehon kautta. Kehomme kertoo fyysisiä rajoja koskevista tarpeistamme esimerkiksi hermostomme ja lihasten antamien signaalien avulla. Terveiden rajojen asettaminen edellyttää fyysistä tuntumaa omaan kehoon ja sen tarpeisiin. Kehollisuutta huomioivassa terapiassa virittäydytään kuuntelemaan omasta rajanvetotarpeesta kertovia kehon signaaleja.
Lisäksi voidaan konkreettisesti harjoitella rajojen asettamista tukevia asentoja tai fyysisiä toimintoja, jotka tukevat rajojen viestimistä ulospäin. Rajojen viestimiseen liittyy asennon lisäksi muun muassa ilmeet ja eleet, katsekontakti (tai sen puuttuminen) sekä fyysiset liikkeet (kuten pois pois kääntyminen tai lähestymisen estäminen käsien avulla).
Kehoterapeuttina voinet avata, kuinka traumatisoituminen näkyy kehossa?
Traumatisoituminen näkyy kehossa laajasti aivojen, muun keskushermoston sekä useiden eri elinjärjestelmien tasolla.
Traumatisoitumisen aiheuttamia muutoksia aivotasolla on havaittu erityisesti aivojen limbisen järjestelmän eli tunteiden säätelyyn osallistuvan järjestelmän toiminnassa. Etenkin limbisessä järjestelmässä sijaitseva mantelitumake, niin sanottu pelkokeskus, voi muuttua yliaktiiviseksi ja nostaa lähettämillään viesteillä stressihormonien tasoa ja sympaattisen hermoston aktiivisuutta liiallisesti. Vastaavasti toiminnanohjauksesta vastaavan etuotsalohkojen aktiivisuuden on traumatisoituneilla havaittu laskevan traumasta muistuttavissa tilanteissa, mikä voi aiheuttaa hankaluuksia aivan tavallisissakin arjen tilanteissa.
Sympaattisen hermoston yliaktiivisuus tai sympaattisen hermoston reaktioiden pitkittyminen johtaa usein hyvin konkreettisiin fyysisiin oireisiin. Sympaattisen hermoston kuuluu aktivoituessaan muun muassa nostaa sydämen syketiheyttä ja lihastonusta, mutta traumatisoituneella niin käy myös tilanteissa, joissa se ei olisi tarpeen. Hermoston toiminnan muuttuminen voi traumatisoituneella näkyä korostuneena ylivireystilana tai korostuneena alivireystilana mutta myös yli- ja alivireystilojen tiheänä vaihteluna. Sympaattisen hermoston toiminnan korostumisen lisäksi hermostollisiin muutoksiin voi kuulua myös vaikeus parasympaattisen eli rauhoittavan hermoston aktivoimisessa. Tämä voi olla seurausta esimerkiksi turvallisuuden tunteen puuttumisesta.
Traumatisoituneilla ihmisillä on hyvin usein somaattisia oireita, joille ei löydy selvää fyysistä aiheuttajaa, kuten pitkittynyttä kipua, ruuansulatushäiriöitä tai erilaisia immuunijärjestelmän häiriöitä. Tämän on oletettu johtuvan siitä, että traumatisoituminen ja hermoston muutokset aiheuttaisivat muutoksia myös kipua ja immuunipuolustusta säätelevien järjestelmien toiminnassa.
Kehon reaktiot voivat traumatisoitumisen myötä tuntua pelottavilta tai liian voimakkailta, mikä johtaa monilla siihen, että kehon tuntemuksia pyritään sulkemaan pois mielestä tai vastaavasti huomio kohdistuu niihin ylikorostuneesti. Trauma aiheuttaa siis myös muutoksia kehon tuntemuksissa ja kehotietoisuudessa. Lihaksiston tasolla trauma voi vaikuttaa eri ihmisillä eri tavoin, mutta tyypillisiä ovat erityisesti hengityselimistön alueen kiputilat (pää, kasvot, kaula ja niska sekä pallean alue) sekä alaselän ja lantion alueen kiputilat.
Millaisten tapahtumien jälkeisiä asiakkaita olet kohdannut ja hoitanut kehollisin menetelmin? Millaisten asioiden kanssa sinulle voi siis varata ajan?
Minulla on fysioterapeutin ammatissa pitkä tausta neurologisia ja psyykkisiä sairauksia sairastavien sekä eri tavalla vammautuneiden ihmisten parista. Hoidan myös akuutteja fyysisiä tai psyykkisiä elämän kriisejä kokeneita asiakkaita sekä kipuasiakkaita. Nuorten parissa teen työtä erityisesti ahdistuneisuuden, pakko-oireiden, pitkittyneiden somaattisten oireiden sekä syömishäiriöiden parissa. Joillakin asiakkaillani on vuosia kestävä terapian tarve, mutta ajan voi varata myös lyhyempään tarpeeseen esimerkiksi elämäntilanteesta johtuvan stressin tai aiemmin mainittujen haasteiden hoitoon. Annan mielelläni ihmisille tietoa siitä, kuinka keholliset menetelmät voisivat auttaa juuri heidän tapauksessaan.
Kuinka tärkeänä näet kehollisuuden toipumisen matkalla? Millä tavoin kuvailisit kehollisuutta osana traumoista toipumista? Voiko kehollisuuteen tutustuminen avata jopa ikään kuin täysin uudenlaisen maailman toipujan näkökulmasta?
Olen sitä mieltä, että kehon huomioiminen on välttämätön osa traumasta toipumista. Kehon muisti tilanteissa on oleellinen: traumatisoivassa tilanteessa mieli on voinut poistua paikalta, keho ei. Tämä aiheuttaa sen, että asiat elävät kehossa jatkuvasti ja aiheuttavat siellä usein haasteita arkeen.
Kokemus turvallisuudesta ja turvattomuudesta on pohjimmiltaan kehollinen. Kehollisuuden huomioiminen on usein välttämätöntä, jotta kehosta voitaisiin saada traumatisoituneelle turvallinen tai ylipäätään siedettävä paikka elää. Hyväkään sanoittaminen ja ymmärrys trauman syistä ei usein yksin tarjoa helpotusta fyysisille oireille, säätelykeinoja vireystilalle tai tuo riittävän konkreettista turvan tunnetta. Kehollisuuden huomioiminen voi tukea näitä kaikkia. Omien kehollisten reaktioiden ja hermoston toiminnan ymmärtäminen tuo usein helpotusta traumasta toipuville – monet kehon reaktiot ovat normaaleja reaktioita tapahtuneeseen ja niiden kokeminen on normaalia eikä tee henkilöstä viallista.
Kehon toiminnan ymmärtäminen lisää lempeämpää suhtautumista omaan kehoon. Lisäksi erilaisten kehollisten keinojen harjoittelu voi tuoda traumasta toipuvan arkeen hallinnan tunnetta. Tästä näkökulmasta kehollisuus voi avata uudenlaisen maailman toipumiseen.
Traumoihin liittyy vahvasti myös erilaiset kipukokemukset – mitä haluaisit kertoa kivusta ja sen hoitamisesta kehollisesta näkökulmasta?
Kuten aiemmin mainitsin, traumatisoituminen vaikuttaa oleellisesti myös autonomisen hermoston toimintaan. Autonomiselle hermostolla taas on keskeinen rooli myös kivussa ja kivun säätelyssä, sillä se vastaa sekä kehon hälytystilaa että rauhoittumista säätelevistä toiminnoista. Pitkittyneessä kivussa muutoksia hermostoon tapahtuu erityisesti kipuviestiä kulkettavissa hermoradoissa. Kivun hoitamiseen psykofyysisessä terapiassa liittyy oleellisesti kipujärjestelmän toiminnan ymmärtäminen, kehon ja mielen yhteyden tarkastelu, kehon viestin kuuntelemisen opettelu, autonomisen hermoston toimintaa rauhoittavat keholliset harjoitteet sekä arjen aktiivisuuden ja palautumisen tasapainon etsiminen.
Jokaisella meistä on myös omanlainen kiintymyssuhde – kuinka kuvailisit kehollisuuden näkökulmasta kiintymyssuhteen laatua ja millä eri tavoin se näkyy?
Varhaisissa vuorovaikutussuhteissa koettu hoiva välittyy pitkälti sensomotoristen kokemusten eli aistien, kosketuksen ja kehotuntemusten, kuten tuudittelun ja sylissä pitämisen, kautta. Kiintymyssuhteet vaikuttavat sekä psykologisiin ydinuskomuksiimme että kehollisiin toimintamalleihimme. Kiintymyssuhteella on myös perustavanlaatuinen vaikutus hermostoomme ja sen reaktioihin myös aikuisiässä. Kun tarpeisiimme vastataan, auttaa se hermostollisen tilamme tarkoituksenmukaisessa säätelyssä, jolloin kehon akuutti stressitila ei pitkity. Välttelevässä kiintymyssuhteessa näennäisesti tyynten lasten hermoston on todettu olevan stressitilassa. Tämä voi pitkittyessään johtaa esimerkiksi erilaisiin psykosomaattisiin oireisiin. Ristiriitainen kiintymyssuhde aiheuttaa usein korostunutta ylivirittyneisyyttä sekä jatkuvaa valmius- ja stressitilaa. Jäsentymätöntä kiintymyssuhdetta leimaa heilahtelu yli- ja alivireyden välillä. Kiintymyssuhteella on havaittu olevan yhteyksiä myös hormonitasoihimme, erityisesti “stressihormoni” kortisolin osalta.
Kuinka kiintymyssuhdetta on mahdollista muokata kohti turvallista kehollisuuden kautta – millaisia keinoja suosittelisit, vaikka kyse olisikin ns. hankitusta turvallisuudesta jälkikäteen?
Kuten aiemmin mainitsin, on kokemus turvallisuudesta ja turvattomuudesta pohjimmiltaan kehollinen. Muun muassa kehotietoisuutta ja -tuntemusta lisäävät harjoitteet auttavat ihmistä tulemaan tutummaksi kehonsa kanssa, jolloin sen lähettämät viestit eivät usein tunnu niin pelottavilta vaan niitä on mahdollista kuulla ja kuunnella. Terapiassa ohjataan paljon harjoitteita, joita on mahdollista soveltaa myös itsenäisesti arjessa. Kuitenkin tärkeä osa kehollista terapiatyöskentelyä on myös jaetut kokemukset esimerkiksi toiseen tukeutumisesta tai toisen kannateltavana olemisesta. Näiden osalta puhutaan usein niin sanotuista korjaavista kokemuksista, jotka ovat saattaneet aiemmissa kiintymyssuhteissa jäädä puuttumaan tai puutteellisiksi. Korjaavien kokemusten tuoma turvallisuuden tunne on terapeuttisen työskentelyn myötä usein siirrettävissä myös arkeen, missä se vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin.
Termi nimeltä ulkoistaminen on itselleni hyvinkin tuttu, mutta kertoisitko tarkemmin lukijoille vielä, miten se liittyy traumaan ja kehoon? Voisitko antaa esimerkkejä ulkoistamisesta?
Ulkoistamisella tarkoitetaan ongelman nimeämistä ja siten sen erottamista kokijansa identiteetistä. Moni kokee haasteensa omaksi sisäiseksi ominaisuudekseen, joita on vaikeaa muuttaa. Ulkoistamisen jälkeen ongelmaa voidaan tarkastella erillisenä ilmiönä ikäänkuin etäämmältä. Kehollisesta näkökulmasta ongelmaan liittyvä ahdistus usein kasvaa, kun sen kokee olevan erottamaton osa omaa kehoa. Esimerkiksi kroonisen kivun suhteen voi olla hyödyllistä muistaa, että krooninen kipu en ole yhtä kuin minä eikä kehoni kivusta huolimatta ole rikkinäinen. Kivun mieltäminen omasta kehosta erillisenä voi auttaa löytämään erilaisia tapoja suhtautua kipuun.
Traumaa tai traumakokemusta itsessään ei pyritä ulkoistamaan. Päinvastoin traumatyöskentelyssä pyritään integraatioon eli eri elämänkokemusten, mukaan lukien traumaattisten tapahtumien, sisällyttämistä osaksi omaa identiteettiä ja elämänhistoriaa. Oleellista on trauman sijoittaminen oikeaan kohtaan elämänhistoriaa eli menneisyyteen.
Ulkoistamiseen liittyvässä perusmenetelmässä henkilö itse nimeää ongelman. Ongelmalle voidaan myös pyrkiä antamaan mahdollisimman konkreettinen hahmo, muoto tai muu visuaalinen kuvaus. Hahmon piirtäminen voi osaltaan auttaa tuomaan asian näkyväksi ja pois pään sisältä yhteiseen tarkasteluun. Tämän jälkeen ulkoistettua, hahmoon liitettyä haastetta voidaan terapiassa lähestyä keskustelun, mielikuvaharjoitteiden tai kehollisten menetelmien kautta ikäänkuin symbolisen etäisyyden päästä.
Yhteiskunnassamme ei tällä hetkellä ymmärretä trauman kokonaisvaltaista näkymistä ja sen aikaansaamia vahinkoja. Jos saisit muuttaa jotain, mitä yhteiskunnassamme mahdollistaisit traumasta toipujille?
Traumaan liittyy aina kohonnut riski uudelleen traumatisoitumiselle. Esimerkiksi traumatilanteeseen liittyvien yksityiskohtien tarkka kuvailu ja siihen yhdistyneet aistikokemukset voivat kaapata traumatisoituneen menneisyyteen ja keskelle traumatisoivaa tilannetta. Terapiassa tehdään paljon töitä, ettei näin kävisi hallitsemattomasti. Kuitenkin apua hakevat voivat joutua kuvaamaan traumaansa hyvinkin yksityiskohtaisesti erilaisissa tilanteissa (esimerkiksi oikeusprosessin takia) ilman tarvittavia säätelykeinoja omalle olotilalle. Näkisin tärkeäksi, että kyseisenlaisissa tilanteissa tiedostettaisiin uudelleen traumatisoitumisen riski ja mikäli mahdollista, pyrittäisiin minimoimaan sitä. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi traumaan liittyvien kehollisten mekanismien ja niin sanotun traumatietoisuuden levittämistä yhteiskunnassamme aiempaa useammille tahoille.
Traumasta toipuvien tukemisessa haluan nostaa esiin myös heitä auttavien henkilöiden jaksamisen tukemisen. Traumatisoituneiden kohtaaminen lisää riskiä myös auttajien sijaistraumatisoitumiselle ja myötätuntouupumukselle. Myös näiden ilmiöiden tunnistaminen, ennaltaehkäiseminen ja hoito olisi tärkeää, oli niiden kokijana sitten omainen, terveydenhuollon ammattilainen tai muu auttaja. Hyvinvoiva tukiverkosto jaksaa olla paremmin myös traumasta toipuvan tukena toipumisen ylä- ja alamäissä.
Millaisia ovat olleet parhaimmat selviytymistarinat kehollisuuden kohdalla?
Monelle traumatisoituneelle keho voi tuntua viholliselta, jos traumaan liittyvät fyysiset oireet aktivoituvat hallitsemattomasti ja yllättäen. Parhaita hetkiä on, kun asiakas tuntee saaneensa oman kehonsa takaisin ja pystyneen ystävystymään kehonsa ja sen viestien kanssa.
Traumasta toipumisessa on hyvin tärkeää oman tietoisuuden harjoittaminen, kehomieli -yhteyden löytäminen ja vireystilojen hallinta. Millaisia rauhoittavia harjoituksia sinulla olisi antaa?
Ennen kehollisten harjoitteiden tekemistä on hyvä muistaa, että se millaiset keholliset harjoitteet toimivat kenelläkin, on hyvin yksilöllistä. Jollekulle jokin yksittäinen alkuasento, harjoitukseen liittyvä sana tai aistikokemus voi olla traumamuistoja triggeröivä. Pääsääntöisesti suosittelen kokeilemaan harjoituksia ensimmäistä kertaa yhdessä ammattilaisen kanssa.
Yhtenä perusharjoituksena vastaanotolla ohjaan usein kehon maadoittumista tukevaa kehoskannausta, jossa käydään koko keho ja sen tuntemukset läpi yksi kehon alue kerrallaan huomioiden myös se, miten keho on kontaktissa alustaan. Jos asiakkaan on vaikea keskittyä tai olla läsnä nykyhetkessä, voi kehotuntemusten lisäksi ohjata huomiota vuorotellen eri aisteihin, esimerkiksi määrättyyn määrään näkö- tai kuuloaistin varaisia havaintoja. Hengitys on yksi tärkeimmistä rauhoittumista tukevista tekijöistä. Etenkin uloshengityksen pidentäminen lähettää hermostolle viestin tilanteen turvallisuudesta.
Jos vireystila tai ahdistuksen aste on korkea, voi paikallaan tehtävän harjoituksen sijaan olla miellyttävämpää tehdä jokin liikettä, liikerytmin vaihtelua sekä lihasten jännityksen ja rentoutumisen vuorottelua sisältävä harjoitus. Myös liikeharjoitteet voi hyvin yhdistää tietoiseen hengitykseen.
Miten kuvailisit sietoikkunaa ja sen näkymistä ja kokemista osana kehollisia menetelmiä?
Sietoikkunan käsite kuuluu olennaisena osana polyvagaaliseen teoriaan, joka on taustalla monessa kehollisessa menetelmässä niin traumapsykoterapiassa kuin muissakin psykofyysisissä terapiamuodoissa. Polyvagaalinen teoria auttaa ymmärtämään elimistön toimintaa ja käyttäytymistä erityisesti suhteessa ympäristön ja sen ärsykkeisiin.
Sietoikkunassa ollessaan ihmisen hermoston tila on sellainen, että hän pystyy olemaan läsnä tässä hetkessä, tekemään järkeviä valintoja, oppimaan uutta sekä kokemaan yhteyttä muihin ihmisiin. Pyrkimys vireystilan säätelyyn, yli- tai alivireydestä kohti sietoikkunaa, on monien kehollisten menetelmien tavoitteena. Vireystilan säätelyyn vaikuttaa yksilön omasta vireystilasta kertovien kehollisten merkkien tunnistaminen sekä hänen kykynsä keholliseen itsesäätelyyn, mutta myös niin kutsuttu yhteissäätely, jossa terapeutti tai muu turvallinen ihminen tukee omalla toiminnallaan yksilön turvallisuuden tunnetta. Tämä voi tapahtua sanattomasti esimerkiksi ilmeiden, eleiden, kehon asennon sekä äänensävyn kautta.
Millaista kirjallisuutta voisit suositella ihan kenelle tahansa, joka haluaa paneutua enemmän kehollisuuteen?
Erityisesti trauman ja kehon yhteydestä löytyy paljon kirjallisuutta suomalaisen Traumaterapiakeskuksen sivuilta. Yksi toistuvasti asiakastyössä hyödyntämäni kirja on Karita Palomäen ja Juha Siiran kirja Kehon viisaat viestit, joka sisältää paljon helppolukuista tietoa muun muassa kehomielen, hermoston ja kivun yhteyksistä. Pyrin vinkkaamaan erilaisista kehollisista aiheista kertovia kirjoja instagram sivullani, jonne myös kirjoitan paljon erilaisista kehollisuutta huomioivista näkökulmista ja terapian keinoista.
Jenny Ruotsalaiseen ja hänen tarjoamiin palveluihin sekä hyödylliseen sisällöntuotantoon pääset tutustumaan alta:
Jenny Ruotsalainen
Psykofyysinen fysioterapeutti ja lyhytterapeutti, traumapsykoterapeuttiopiskelija
p. 041 724 7302
Jennyn sähköposti [email protected]
Instagram: psykofyysinen_jenny
💗 Veera
Instagram veerajahn
Facebook Eheyden Lähde
Sähköpostini [email protected]
Haastattelun taustaa:
Haastattelu on itseni suunnittelema ja se toteutettiin yhteistyössä Jennyn kanssa tuoden sekä ammattilaisille näkökulmaa kehollisuuden merkityksestä terapiatyöhön, mutta myös sinulle rakas lukijani – kehollisuuden huomiointia varten.
Ihmisen kokonaisvaltaisuus ja kehollisuuden näkökulman tärkeyden korostaminen oli välttämätön osa traumoista toipumisen -blogisarjaa, enkä voinut jättää tätä mistään hinnasta pois.
Kuvat ovat Jenny Ruotsalaisen käsialaa ja niiden käyttöön on pyydetty lupa.
Kiitos Jenny, että jaoit kallisarvoisia sanojasi, ammattitaitoasi ja mielipiteitäsi kaikkien kiireidesi keskellä 😊🙏 Iloa ja menestystä urallesi 💗🙏